Kuka Sanni?
Sanni lyhyesti
- ulkoministeri Alexander Stubbin lehdistöavustaja ulkoasiainministeriössä ja Kokoomuksen ministeriryhmässä.
- valtiotieteiden maisteri. Pro gradu kuntien vaikuttavuustavoitteista lastensuojelussa.
- työskennellyt aiemmin mm. toimittajana, uutispäällikkönä ja Tukholman-kirjeenvaihtajana.
- syntynyt 4. toukokuuta 1983 Forssassa, Lounais-Hämeessä
- perheeseen kuuluvat aviomies Arttu sekä vanhemmat Kari ja Tuija ja pikkuveljet Aleksi ja Kasperi
- harrastukset: laulaminen, lenkkeily, hiihto, sanomalehdet, lukeminen.
Sanni vähän pidemmän kaavan mukaan
Ulkoministerin avustaja
Tienaan leipäni avustamalla erästä erinomaista, urheiluhullua ulkoministeriä.
Alexander Stubb on paitsi pomoni, myös hyvä kaverini ja yksi esikuvistani. Alexin kabinetissa työskenteleminen on vaativaa, mutta hauskaa. Unelmatyötä! Päävastuualueeni on ulkoministerin mediasuhteet kotimaassa ja kansainvälisesti. Noin 70 prosenttia kaikista haastatteluista annamme kansainväliselle medialle.
Lisäksi osallistun Alexin puheiden, kirjoitusten ja muiden sisältöjen valmisteluun, Kokoomuksen ministeriryhmän ja eduskuntaryhmän työskentelyyn sekä puolueen viestinnän suunnitteluun. Seuraan työkseni myös kotimaan politiikkaa ja avustan Alexia matkoilla.
Tämä työkokemus pohjalla lähden eduskuntavaaleihin luottavaisin mielin. Jos kannatusta riittää, etuna edustajan työssä ovat valmiiksi hankitut hyvät kontaktit ja poliittisten prosessien tuntemus. Ei menisi niin sanotusti opetteluksi.
Miksi politiikkaan?
Kaikkien ihmisten ei tarvitse olla kiinnostuneita politiikasta – mutta hyvä kun jotkut ovat.
Lapsuudenkodissani luettiin paljon lehtiä, mutta puhuttiin vähän politiikkaa. En perinyt puoluekantaa tai kiinnostusta politiikkaan kotoa, vaan kiinnostuin asioista itse lukioiässä. Otin vähän selvää ja valitsin puolueeni. En usko, että ehdokkuuteni näissä eduskuntavaaleissa oli kenellekään minut tuntevalle yllätys.
Politiikan arvostus ei ole tällä hetkellä kovin kummoista, enkä sitä kauheasti ihmettele. Vaalikentillä moni on sanonut, että aikoo äänestää huhtikuun 2011 vaaleissa uutta ehdokasta, koska haluaa eduskuntaan vaihtuvuutta.
Itse kunnioitan asiakeskeisiä ammattipoliitikkoja, kotimaassa ja kansainvälisesti. Esimerkiksi valtiovarainministeri Jyrki Kataisessa arvostan ”jalat maassa”-asennetta ja sitä, että hän tekee valintoja arvojensa pohjalta.
On hyviä ja huonoja poliitikkoja, ja on monia erilaisia tapoja olla hyvä poliitikko. Annan paljon arvoa niin sanotuille ”takarivin taaveille”, jotka eivät välttämättä pidä itsestään niin kovasti meteliä, esiinny iltapäivälehdissä verkkosukissa tai sotke elämäänsä ihmissuhdesaippuoissa, vaikka sellaisetkin tietysti elämää ovat. Hyvä poliitikko on paremminkin sellainen, joka perehtyy, perehtyy, perehtyy. Kykenee yhteistyöhön ja tuntee ihmisiä. Osaa kuunnella. On valmis tekemään paljon raakaa työtä.
Lähdin aikoinaan opiskelemaan valtiotieteitä Helsingin yliopistoon, koska harkitsin poliitikon, virkamiehen tai toimittajan uraa. Olin opiskeluaikoina lukioiästä lähtien mukana monissa opiskelija- ja muissa järjestöissä, mm. Suomen Lukiolaisten Liitossa, Akavassa ja Suomen Valtiotieteilijöiden Liitossa. Ennen nykyiseen työhön siirtymistä hain kannuksia mediamaailmasta työskentelemällä Iltalehdessä toimittajana, Tukholman-kirjeenvaihtajana ja uutispäällikkönä. Vuodet mediamaailmassa opettivat paljon. Politiikka ja media kulkevat tänä päivänä käsi kädessä, hyvässä ja pahassa.
Valmistuin valtiotieteiden maisteriksi pääaineenani sosiaalipolitiikka. Eräänlainen erikoistumisalani oli lastensuojelu. Graduni kirjoitin aiheesta ”Vaikuttavuustavoitteet ja tuloksellisuus lastensuojelussa”.
Perhe edellä
Menimme aviomieheni Artun kanssa naimisiin helmikuussa 2009 Jokioisten kauniissa puukirkossa. Se oli aikoinaan myös vanhempieni Tuijan ja Karin vihkikirkko.
Perhe on ollut minulle aina vähän elämää suurempi juttu.
Kotini on Forssassa. Lapsuuden kesiä vietin paljon Tammelassa, Teuron kylässä, mummolassa.
Toivon, että joskus tulevaisuudessa Artun ja minun perheeseen siunaantuisi uusia jäseniä. Kiire ei kuitenkaan ole. Vapaa-aikaa vietämme lenkkipoluilla, saunoen ja lukien. Molemmat olemme himolukijoita, Arttu vielä armottomampi.