Loppukiri! Mainoskampanja alkoi, kiertue paahtaa täysillä
Lauantai 2.4.2011
Kampanjan loppukiri on alkanut. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona. Tänään Hämeen Sanomissa julkaistiin iso mainokseni, jonka näet tässä. Se kertoo kampanjan tärkeimmän viestin: näissä vaaleissa on kyse siitä, valitseeko Suomi kansainvälisen tulevaisuuden tien vai taantumuksen kinttupolun. Ääni meidän kampanjallemme on ääni kansainväliselle, avoimelle ja tulevaisuuteen suuntautuneelle Suomelle.
Tänään putosi lounaishämäläisistä postilaatikoista alueellinen mainoksemme. Lahden bussipysäkki- ja mainospilarikampanja alkaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Printtimediassa mainonta jatkuu. Ja ennen kaikkea; kenttäkierroksella paahdamme nyt täysillä aamusta yövuoroon saakka. Tänään mukana isolla tiimillä Forssan torilla, Kärkölässä, Riksussa, Hollolassa, Lahdessa ja Janakkalassa. Pelkästään esitteitä olemme jo jakaneet ainakin 15 000 kappaletta.
Iloinen uutinen oli myös huomata, että Etelä-Suomen Sanomat rankkasi minut yllättäjänimien joukkoon.
Nyt ei hellitetä askeltakaan, vaan painetaan täysillä loppuun saakka. Tulossa vielä monia yllätyksiä. Huomenna sunnuntaina vuorossa Renko, Hämeenlinna, Tuulos ja Lammi.
Haluatko mukaan tiimiin? Ota yhteyttä: sanni@sanni2011.fi
