Café Sannissa kova vilske – “Uskomme läpimenoon!”
Forssan keskusta sai uutta elämää, kun kansanedustajaehdokas Sanni Grahn-Laasonen avasi Café Sanni -vaalikahvilan Forssan Torikeskukseen (Hämeentie 7).

Iso joukko lounaishämäläisiä kerääntyi Sannin vaalikahvilan avaukseen innokkain mielin. Kävijöiden joukossa oli myös ihmisiä, jotka uskaltautuivat elämänsä ensimmäistä kertaa vaalitilaisuuteen.

Illan aikana esiintymislava tukijoukoille oli vapaa. Tiimiläisten viesti oli selvä. On tärkeää saada lounaishämäläinen ehdokas läpi eduskuntaan. Paikallisuus on ehdottaman tärkeää. Ilman omaa edustajaa, kukaan ei keskity ja vie paikallisia asioita eteenpäin.

Pelkkää puhetta ilta ei ollut, vaan kahvittelijat pääsivät laulamaan Forssan keisarin Turkka Malin säestyksellä. Samalla Turkka ilmoittautui kampanjatöihin. ”On helppo mennä tuntemansa ihmisen taakse”, Sannin teini-ikäisestä tuntenut Turkka kuvailee. ”Jos minusta on hyötyä, niin autan ehdottomasti”, Turkka sanoo ja lupaa lähteä Sannin mukana tapaamaan äänestäjiä ympäri Hämettä.

Läpimenon kannalta on keskeistä, että yhä useampi tutustuu Sanniin. Loistavaa olikin varttuneemman väen saapuminen kahvilaan. ”Hyvä, että eläkeläiset oppivat tuntemaan Sannin. Edustakunta tarvitsee nuoria, sillä silloin kun nuorilla on asiat hyvin, myös eläkeläisillä on asiat hyvin”, forssalainen Ritva Vastamäki summaa.
Lähtiessään moni kertoi uskovansa Sannin läpimenoon. ”Tässä kampanjassa tehdään, eikä meinata. Hyvältä näyttää!”
Entinen liiketila Forssan Torikeskuksessa on sisustettu avaraksi ja valoisaksi kahvilaksi, jonne jokainen on tervetullut.
Sanni Café on avoinna maaliskuussa tiistaisin ja torstaisin klo 12-17 sekä lauantaisin 10-14. Huhtikuussa joka päivä!
Teksti: Paula Häkämies, Sannin kampanjan viestintävastaava