Järkivihreä 2011 ja tiimihehkutusta
Kotiuduin juuri Järkivihreä 2011 -tapahtumasta Hämeen ammattikorkeakoulun Forssan yksiköstä. Aivan loistava verkostoitumistapahtuma Forssan seudun tärkeiden hankkeiden näkökulmasta. Kärkiprojektimme kakkostie sekä vähän pidemmän tähtäimen hankkeemme Helsinki-Forssa-Pori -junarata, Humppilan ekolentokenttä ja -logistiikka-alue saivat uutta buustia. Paikalla oli yli 20 hämäläistä kansanedustajaehdokasta. Maikkarin ex-vorssalaiset Jussi Kärki ja Asta Makkonen pitivät jättipaneelin tosi hyvin kasassa.
Tapahtuman idea syntyi viime kesänä, kun törmäsimme HAMK:n puuhanaisten Kirsi Sippolan ja Tuula Laihon kanssa Holjilla. Pistimme suunnittelukokouksen pystyyn. Autoin hommaamaan paikan päälle puhujat eli ministeri Lauri Tarastin ja kansanedustaja Outi Mäkelän, joka on myös Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja. Tarasti on tunnettu siitä, että oikein tiukan paikan tullen hänet kutsutaan aina selvitysmieheksi. Lauri on ollut selvittämässä niin doping-sotkua, vaalirahakohua kuin haja-asutusalueiden jätevesiasetustakin. Olen tutustunut Artun kautta Lauriin ja hänen eduskunnen kansainvälisten asiain neuvoksena työskentelevään vaimoonsa Gunillaan. Tänään sain Laurilta kyydin Helsingistä Forssan ja takaisin ja ehdimme vaihtaa viimeisimmät kuulumiset niin tuosta jo mainitusta jätevesiasiasta, vaalirahakäänteistä kuin kaikesta mahdollisesta muustakin, mitä mahtuu maan ja taivaan välille.
Pakko hehkuttaa vielä viime sunnuntain suurta eduskuntavaalitiimikokousta. Paikalla Mikan ja Tainan Päätybaarissa oli tukijoita ympäri Hämettä ikähaarukalla 17-87v. Veikkaan, että voi olla jonkin sortin harvinaisuus tämä tiimi, jossa on ikähaarukka on 70 vuotta. Syntyi mahtavia ideoita, joista kaikki toteutetaan. Tulossa huippumielenkiintoinen kevät!
Huomenna Lahteen DuuniExpoon! Illalla kirkkovaltuusto. Ja töitä, töitä. Niitäkin riittää tietenkin ihan valtavasti.