Blogikirjoitus Bulevardissa: Maailmalla on monta napaa!
Elämme nykyään hämmästyttävän pienessä maailmassa. Sen huomaa joka aamu, kun avaa päivän uutiskanavat. Yhtenä aamuna Islannin tulivuori puskee tuhkat taivaalle pistäen lähes 200 000 suomalaisenkin matkasuunnitelmat uusiksi. Toisena aamuna tv-uutisissa puhuu väsynyt, mutta hyvin tsemppaava valtionvarainministeri Jyrki Katainen, joka on yön ratkonut EU-kollegoidensa kanssa Kreikan vastuuttomuudesta johtuneita taloussotkuja pelastaakseen meidät uudelta talouden syöksyltä, lamalta. Toteutuessaan se tuntuisi Forssassa asti.
Kansainväliset ilmiöt näkyvät arjessamme, maantieteelliset kaukaiset tapahtumat ovat yhtäkkiä lähellä. Ulkoministeriöstä käsin voisi ajatella epäkiitollisestikin; joka aamu uusi kriisi jossain päin maailmaa.
Suomi on 2010-luvulla moderni, aktiivinen, aloitteellinen ja eteenpäin katsova EU-maa. Subjektiivista ehkä, mutta yksi parhaista! Aktiivisuudella varmistamme, että äänemme kuuluu siellä, missä päätökset syntyvät. Mutta riittääkö se?
Maailman kansainvälis-poliittinen järjestys elää nopeaa murrosta. Murrokselle ei ehkä vielä ole nimeä, mutta siihen liittyvät ainakin seuraavat kolme ilmiötä:
Maailma ei enää ole kaksi- tai yksinapainen. Ei ole kahta tai yhtä suurvaltaa, jotka sanelevat suunnan. Aasian painoarvo kasvaa. Kiinan ja Intian lisäksi esimerkiksi Brasilia, Turkki ja Indonesia nostavat päätään. Ulkoministeriössä kutsumme murrosta maailman ”moninapaistumiseksi”. Se tarkoittaa suhteellista laskua lännen, eli Yhdysvaltain ja myös EU:n, vaikutusvallalle.
Taloudellinen kilpailu kiristyy, resurssipolitiikka nousee. Energiasta ja luonnonvaroista, kuten tulevaisuudessa puhtaasta vedestä, käydään kiihtyvää kilpailua.
Murros tarkoittaa muutospaineita myös kansainvälisille instituutioille. YK:n kaltaisten perinteisten järjestöjen rinnalle tulee epävirallisempia ryhmittymiä (esim. G20) ja suoraa yhteistyötä valtioiden välillä. Uhkana on, että isot neuvottelevat keskenään, kuten kävi Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Pienet, valitettavasti Kööpenhaminassa jopa EU, jäivät niiden pöytien ulkopuolelle.
Usein tuntuu, ettei uuden maailman uhkakuvia tekisi mieli Suomesta käsin liikaa murehtia. Kun käy Kuustossa lenkillä ja istuu sen päälle saunan lauteilla, eivät Gazan avustuslaivakonfliktit, Iranin ydinohjelmat tai Meksikonlahden öljyvuodot paljoa päätä vaivaa. Ja hyvä niin. Mutta globaalissa maailmassa ei ole peruutusnappulaa, jolla me suomalaiset voisimme sulkea rajamme, käpertyä kuoreemme ja viis veisata kaukaisista kriisipesäkkeistä. Uuden maailman ongelmat – esimerkiksi ilmastonmuutos, terrorismi, suuret muuttoliikkeet ja maailmantalouden suhdanteet – eivät tunne kansallisvaltioiden rajoja.
Toisaalta kun maailmanpolitiikan ongelmat teknistyvät ja monimutkaistuvat, osaamisen, asiantuntevuuden ja hyvien ratkaisuehdotusten merkitys kasvaa – jopa ohi geopoliittisen painoarvon. Se on Suomelle mahdollisuus.
Hämäläisestä näkökulmasta asian voisi ajatella vaikka näin; mitä enemmän olemme kansainvälisesti kallellaan, sitä paremmin olemme ajan hermoilla. Käytännön tasolla esimerkiksi erilaiset koululaisten vaihto-ohjelmat ja kieltenopetus ovat panostamisen arvoisia juttuja.
